Aamulypsyllä

Radio Suomipopin Aamulypsy on Suomen kuunnelluin radion aamuohjelma. Ohjelman ”isäntä”, Jaajo Linnonmaa on valittu viidesti yleisöäänestyksellä vuoden radiojuontajaksi. Varsinkin asiaa googlaamalla löytyy toki paljon vastakkaisiakin mielipiteitä, mutta ei tartuta liiaksi siihen, onko ohjelma hyvä vai huono. Tartutaan siihen, että se on vuodesta toiseen huikean suosittu.

Myyjän näkökulmasta on kiinnostavaa miettiä, miksi Jaajo ja Aamulypsy ovat niin suosittuja. Mitä sellaista ohjelmassa on, jota voisi monistaa myyjän arkeen? Voisiko samalla reseptillä tulla mestarimyyjäksi? Keräsin tähän ne kolme maustetta, jotka omasta mielestäni tekevät Aamulypsystä Aamulypsyn.

Aamulypsy on kuulijakuntansa tasolla. Se ei yritä olla itseään parempi tai fiksumpi vaan se on juuri niin yksinkertainen, räävitön ja pöljä kuin tavallinen radiojuontajakin on tosielämässä. Toisaalta juuri räävittömyys jakaa kansan. Osa ei kerta kaikkiaan voi sietää alapäähuumorille hihittelyä. Mestarimyyjäksi ei siis tulla puhumalla tauotta navanalusjuttuja vaan kykenemällä samaistumaan asiakkaaseen. Raksalla heitetään eri leuat kuin tilitoimistossa.

Aamulypsy myös puhuu asioista oikeilla nimillä. Aamulypsyssä ei tavallista autolla ajamista kutsuta liikennesuoritteeksi, koska sellaista viranomaisten käyttämää kapulakieltä ei kukaan halua oikeasti kuulla. Autokauppiailla on joskus tapana auton luovutuksen lopuksi sanoa ”kovaa ajoa”. Eipä tuntuisi kovin luontevalta kuulla myyjänkään toivottavan ”voimakasta liikennesuoritetta”. Varsinkin täällä vakuutusyhtiössä olisi helppo sortua veivaamaan sellaista ammattislangia, josta asiakaspolo ei ymmärtäisi sanaakaan.

Ja jo hivenen edellistä toistaen; kun juttu soljuu tarpeeksi luontevasti, sitä on mukava kuunnella. Sama koskee mitä hyvänsä myynti- tai palvelutilannetta. Kun tarjoilija varta vasten kävelee pöydän luo ja kysyy keinotekoiseen hymyyn puetusti, ”mites täällä on lähtenyt maistumaan”, en yleensä innostu jättämään tippiä. Jos tarjoilija sen sijaan naapuripöytää pyyhkäistessään heittää ohimennen luontevan ”kaikki okei?” -kysymyksen, koen sen aidoksi välittämiseksi. Tai jos Postin tiskillä myyjä punnertaa väkinäisen lisämyynti-ilmeensä ja kysyy, haluaisinko ostaa lisäksi postimerkkejä, tuskin haluan. Sen sijaan ohimennen livautettu ”milloin muuten lähetit viimeksi pääsiäiskortin” saattaisi laukaista hillittömän tarpeen ostaa koko suvulle tiputervehdyksiä!

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy
Niko Satto
Telesalesin päällikkö

Comments are closed.