Yhteistyökumppanimme
Best Seller Competitionin on aina mahdollistanut joukko suomalaisen myyntityön arvostuksen kehittämisestä kiinnostuneita yrityksiä. Tänä vuonna kilpailun pääsponsorina on suomalainen online-video-ohjelmistoyritys Dream Broker. Dream Broker on alallaan Pohjoismaiden markkinajohtaja. Viime vuosina yritys on laajentunut laajalle Eurooppaan, ja sillä on tällä hetkellä toimintaa kahdeksassa maassa.
Kilpailun aikana osallistujien myyntitaitoja mitataan kilpailutilanteessa, jossa Dream Brokerin myyjänä toimivalla opiskelijalla on 20 minuuttia aikaa vakuuttaa ostaja.
Dream Brokerille syyt osallistua olivat selvät. ”Dream Broker tekee kaikissa maissaan myyntiä paikallisten myyntitiimien voimin. Myynti on osa Dream Brokerin DNA:ta ja suuressa arvossa yrityksessämme. Suomalaisten tuotteiden ja osaamisen vieminen vaatii vahvaa myyntiä”, kertoo yhtiön Suomen myynnistä vastaava maajohtaja Nelly Nurmi.
Myös yhtiön Iso-Britannian toimista vastaava johtaja Rasmus Saarinen kommentoi osallistumista. Saarinen haluaa erityisesti alleviivata oppilaitosten ja opiskelijoiden panosta suomalaisen myyntimenestyksen rakentamisessa. ”Meillä on hyviä insinöörejä ja tieteentekijöitä, mutta meillä on vielä paljon opittavaa siitä, miten saamme äänemme kuuluviin ja tuotteemme ihmisten käsiin. Haaga-Helia ja muut kilpailuun osallistuvat ammattikorkeakoulut tekevät korvaamatonta työtä myyntityön opetuksessa ja edistämisessä. Suomalaiset opiskelijat tulevat olemaan valttikorttimme, kun viemme tuotteitamme ja osaamistamme maailmalle”, Saarinen toteaa.
Kilpailun tukeminen on upea mahdollisuus mukana oleville yrityksille
Kumppanit pääsevät seuraamaan sekä tuomaroimaan intensiivistä ja mielenkiintoista kilpailua, jonka avulla yritykset voivat oppia itsekin uutta sekä löytää uusia lahjakkuuksia.
Kisan sponsorointi on tuonut kumppaneillemme näkyvyyttä erityisesti korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Sponsorointi tarjoaa uudenlaisen keinon rakentaa työnantajamielikuvaa sekä omalta osaltaan tukea ammattimaisen myyntityön arvostusta ja kehitystä. Se on myös erinomainen tapa tutustua tulevaisuuden huippumyyjiin sekä rekrytoida heitä.
Kilpailun avulla saa katsauksen korkeakoulutasoisen myyntikoulutuksen nykytilaan ja varmasti myös ajatuksia oman myyntiorganisaation taitojen kehittämiseen. Kilpailusta on myös muodostunut merkittävä kohtaamispaikka, jossa myynnin parissa toimivat voivat tavata kollegoja, asiakkaita sekä tulevia myyntityön huippuammattilaisia.
Vuoden 2023 yhteistyökumppanit








