Myynnin moniosaaja – You make the Difference

Olemme varmaan kaikki kuulleet ”myyntimies Reiskasta”. Hän pyörähtää asiakkaalla tornadon lailla laukoen ennalta opetellun mantran tuotteen ominaisuuksista ja karkaa ennen kahvikupin jäähtymistä kohti seuraavaa tapaamista jättäen asiakkaan epätietoisuuteen siitä, kuka heillä juuri kävi. Toki nopeus on hyvä ominaisuus, mutta välillä asiakkaan kesälomaseikkailujen kuunteleminen jättää päivän päätteeksi enemmän euroja kotiin.

Myyntitehtävissä toimiminen on mitä suurimmalta osin asiakkaan herkkää kuuntelemista ja hänen liiketoimintansa sparraamista. Tarvitaan myös rohkeutta kysyä kauppaa kotiin sekä halua kehittää asiakassuhdetta kohti todellista kumppanuutta. Tukkurin silmin maailma näyttää volyymin, logistisen ketjun hallinnan sekä lisäarvon tuottamisen tasapainolta.

Millaisia myynnin ammattilaisia tukkuri sitten tarvitsee? Oman kokemukseni perusteella parhaiten myynnin rajapinnassa menestyy moniosaaja. Hänellä on kyky aidosti kuunnella ja ratkoa asiakkaan haasteet, hän tuntee edustamansa tuotteet ja palvelut, ja hän osaa toimia sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Tukkurin myynnissä tarvitaan perinteistä lähestymistapaa – mitä useammalle ovelle kolkutat, sitä useampi sinulle avataan. Oleellista on myös osata rakentaa kokonaisuuksia asiakkaan tarpeisiin yhdessä oman organisaation muiden ammattilaisten kanssa.

Tukkurin toiminnan hektisyys ja yksityiskohtien määrä ovat alkuun kenelle tahansa uudelle henkilölle varmasti melkoinen yllätys. Päässä varmaan pyörii useita kysymyksiä, kuten: ”Miten myyjänä pystyn hanskaamaan kymmenet tuhannet tuotteet?”, ”Miten muistan tarjota lisäarvopalveluita?” ja ”Miten hallitsen softan lisensoinnin?”.

Tukkurimyynnin ammattilainen tunnistaa omat vahvuutensa, haluaa kuunnella asiakasta ja hänen tarpeitaan ja kykenee työskentelemään tiimissä. You make the Difference.

Tech Data Finland Oy
Jani Naukkarinen
Sales Group Manager

Comments are closed.