Emma Lehtisaaren mielestä Fonectan Porin konttorille on mahtava mennä töihin joka päivä

B2B-myyjä on yrittäjän kumppani

Media-asiantuntija Emma Lehtisaaren mielestä Fonectan Porin konttorille on mahtavaa lähteä töihin joka päivä, koska siellä odottaa oma myyntitiimi, jossa yhteishenki ja fiilis on huipussaan. Yhteenhitsautunut tiimi ja luottamus oman esimiehen kanssa on tärkeät tukipilarit myyjälle, jonka haastava työ on hyvin itsenäistä.

”Myyntityö on mun juttu”

Emmalle ei ollut nuorempana mitenkään itsestäänselvää, että valmistumisen jälkeinen välivaihe, eli myyntityö, onkin juuri se oma juttu. Nyt takana on jo yli kymmenen vuotta myyntitöitä pk-yrittäjien parissa ja puhelimen välityksellä. Alkuaikojen arkuus ja ujous on vuosien mittaan vaihtunut päättäväisyyteen, asiantuntijuuteen ja tavoitteellisuuteen. Kunnianhimo ja halu menestyä ajavat eteenpäin
”Hyvä myyjä voi pärjätä positiivisuudella ja iloisuudella mutta menestyvä myyjä on mielestäni näiden lisäksi kunnianhimoinen ja tavoitteellinen”, Emma pohtii.
Ennakkoluulot myyntialaan liittyen karisivat aika pian aloituksen jälkeen ja yllättävintä olikin usein helppona pidetyn työn haasteellisuus. Myyjä on oman alansa erikoisasiantuntija, mikä tarkoittaa, että on tehtävä valtavasti töitä sen eteen, että kehittää itseään aina vain paremmaksi.

Pk-yrittäjät ovat heränneet digimaailmaan

Luurikammoa hyvin harvoin poteva Emma nauttii töiden tekemisestä puhelimitse. Normaali työpäivä rakentuu puoliksi omien asiakkuuksien hoitamisen ja uusasiakashankinnan välille. Keskimääräinen keskustelun kesto pk-yrittäjän kanssa vaihtelee todella paljon; joskus ratkaisuun päästään jo viidessä minuutissa ja joskus taas puhelussa hurahtaa 45 minuuttia.
”Yrittäjät ovat heränneet digimaailmaan ja pienetkin yritykset ymmärtävät nyt, että jotain pitää tehdä, jotta löytyy netistä. Siksi myyminen on mielestäni nyt hieman helpompaa kuin aiemmin”, Emma kertoo ja jatkaa: ”Fonecta tekee hyvää työtä Digikuntoon -koulutusten kanssa, joihin kutsutaan paikallisia yrittäjiä ja kerrotaan ymmärrettävästi digimarkkinoinnista.”
Ihan aina puhelu ei johda kauppaan ja silloin yrittäjän päässä syy on useimmiten se, että suvusta, naapurustosta tai tuttavapiiristä löytyy joku Google-kurssin käynyt tai peruskotisivujen teon taitava henkilö. Palveluntarjoajien määrä tai aiemmat huonot kokemukset hämmentävät yrityspäättäjiä ja siksi voi tuntua turvallisemmalta kääntyä tutun puoleen digiasioissa. Heille on myös epäselvää, mitä kaikkia toimenpiteitä pitäisi tehdä, jotta he tavoittaisivat asiakkaansa netissä.
”Kaikki ei sovi kaikille ja siksi asiakkaan kuunteleminen on tärkeintä. Olen itse nähnyt monta kertaa kuinka Fonectan palvelut auttavat asiakkaan liiketoimintaa kasvamaan ja siksi minun on helppo niitä tarjota asiakkaille”, Emma kertoo.
Emma saakin asiakkailtaan hyvää palautetta ideointiin, aitouteen ja sitkeyteen liittyen. Moni yrityspäättäjä on arvostanut Emman sitkeyttä saada päättäjä kiinni, jotta asiasta voidaan tehdä päätös. Asian roikottaminen syö molempien päässä aikaa aivan turhaan ja pk-yrityksen toimitusjohtaja jos joku arvostaa tehokasta ajankäyttöä.

Myyntikisoista potkua päivään

Välillä menestyvä myyjäkin tarvitsee esimieheltä vahvistusta osaamisestaan ja palauttamista perusasioiden ääreen. Omalta esimieheltään Emma saa juuri tämänkaltaista tukea mutta ei odota sitä kultalautasella tarjoiltuna vaan osaa myös itse mennä pyytämään apua jos sitä tarvitsee. Lyhyt keskustelu tsemppaavan esimiehen kanssa saa päivän ja myynnit taas raiteilleen.
”Meillä on paljon erilaisia myyntikisoja ja itse pidän niistä todella paljon, ne kannustavat ylittämään itsensä ja tsemppaavat eteenpäin”, Emma intoilee.
Hullulla draivilla tavoitteita kohti joka kuukausi painava Emma nollaa päätään liikunnan avulla. Myös lyhennetty työaika on tuonut lisää aikaa perheelle, joka tykkää lomillaan matkustella aurinkoon akkuja lataamaan.

Teksti: Katariina Kemppi

Comments are closed.