Myyntivalmennusta elämää varten

valmennettavat Ida-Maria Koli (vas.) ja Pauliina Varjonen tutustuvat Lime Technologiesiin
valmennettavat Ida-Maria Koli (vas.) ja Pauliina Varjonen tutustuvat Lime Technologiesiin

Turun ammattikorkeakoulussa on valmentauduttu jo kymmenen vuotta erilaisiin myyntikilpailuihin, erityisesti Best Selleriin ja Turku Sales Competitioniin. Turku osallistuu vähintään neljään myyntikilpailuun Suomessa ja Euroopassa vuoden aikana ja myös sitä kautta mahdollistaa opiskelijoiden kasvun tulevaisuuden myynnin ammattilaisiksi.

Turussa valmennustyö ei kuitenkaan tähtää pelkästään kilpailumenestykseen. Vaikka menestystäkin on kilpailuissa tullut, ennen kaikkea tavoitteena on käytännön kompetenssien kehittyminen ja luottamuksen kasvu opiskelijan omaan osaamiseen myyjänä.

Valmennusten punaisena lankana on hallita myyntiprosessin eri vaiheet ja myyntitilanteiden peruselementit hyvin. Käytännön harjoitustilanteiden kautta vuorovaikutus kehittyy sujuvaksi ja moneen yllättävään kysymykseen tai vastaväitteeseen opitaan etsimään hyviä vastauksia.

Kasperi Laiho (vas.), Valtteri Sysinoro ja Joonas Koski tekevät käytännön myyntiharjoitusta: yksi myy, toinen ostaa ja kolmas tarkkailee
Kasperi Laiho (vas.), Valtteri Sysinoro ja Joonas Koski tekevät käytännön myyntiharjoitusta: yksi myy, toinen ostaa ja kolmas tarkkailee

Valmennustiimissä uutta ja kokemusta

Tänä keväänä Turun myyntivalmennustiimiin kuuluvat Sanna Vauranoja ja Timo Holopainen. Valmennustyö huipentuu 16.-17. huhtikuuta pidettäviin Best Seller -myyntikilpailuun ja Turku Sales Competitioniin.

– Meille nuo päivät ovat todelliset myynnin superpäivät, kun oppilaamme ovat tulessa niin Helsingissä kuin Turussakin, Sanna kertoo.

– Meidän valmennettavamme ovat sekä tradenomi- että insinööriopiskelijoita. Valmennettavia meillä on lähes 60 henkeä, joista kaikki osallistuvat myyjänä, ostajana tai tuomarina näihin myyntikilpailuihin, Timo tiivistää.

– Hauskaa, että minulla on työparina Timo, jolla on kokemusta yli 15 myyntikilpailusta ja valmennuksesta. Itse taas valmennan ensimmäistä kertaa lähes 15 vuoden myyntikokemuksella niin ison organisaation myyjänä kuin yrittäjänäkin. On ihan huikeaa nähdä opiskelijoiden kehitystä alun harjoittelusta kohti sujuvaa myyntityötä, Sanna hehkuttaa.

Molemmat valmentajat pitävät myyntikilpailuita erinomaisena tapana oppia ja toisaalta mitata oppimista ja kehitystä.

– Meillä Turussa päämääränä on valmentautua myynnin huippuammattilaiseksi, ei pelkästään kilpailuita vaan elämää varten. Kaikkihan loppujen lopuksi myyvät, toteavat Sanna ja Timo kuin yhdestä suusta.

myynnin valmentajat Sanna Vauranoja ja Timo Holopainen
valmentajat Sanna Vauranoja ja Timo Holopainen

Artikkeli: Turun ammattikorkeakoulu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *