Myyjäksi synnytään, eikö niin?

Seurasin huhtikuussa 2015 Turussa ensimmäistä kertaa Best Seller -kilpailua. Olin toki päässyt jo aiemmin tutustumaan kilpailussa menestyneisiin opiskelijoihin, sillä pari heistä työskentelee tiimissäni ja muutama on ollut meillä työharjoittelussa. Hyviä tyyppejä kaikki. Syntyneet myyjiksi.

Olin silti melkoisen yllättynyt, kun alkuerissä ostajan roolissani kohtasin ensimmäiset kilpailijat. 20 minuutin kuvitteellinen myyntitapahtuma eteni kaikkien osalta äärimmäisen ammattimaisin ottein. Yritin jopa hetkittäin olla vähän hankala, mutta kilpailijat etenivät vääjäämättä kohti tapaamisen tavoitetta eli seuraavan tapaamisen sopimista.

Erityisesti mieleeni jäi Mari Kuopiosta: Hän ei lähtenyt mukaan keski-ikäiseen ”mörköilyyni”, eikä antanut tuumaakaan periksi vaan ryöpytti positiivisen energiansa pöydän yli tartuttaen samalla hyvän fiiliksen myös minuun. Mari näyttää LinkedIn:n mukaan olevan nyt Tech Datalla töissä. Onneksi olkoon heille hyvästä rekrytoinnista!

Kuten arvata saattaa, finaali oli aivan huikea. Viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, että paikalla oli 24 poikkeuksellisen lahjakasta myyjää!

Mielestäni tässäkin joukossa yksi oli yli muiden ja noin 30 sekuntia Karla Vallilan vetoa seurattuani olin tehnyt päätökseni. Tämän ihmisen palkkaan, jos vain suinkin onnistun. Se systematia, rytmi, kertaus, päätöksen kysyminen, asiantuntevuus, ratkaisuhakuisuus, voitontahto ja kaikki ne laatusanat mitä asiantuntevaan myyntiin yhdistetään, veti jalat täysin alta.  Karla tuli kisassa toiseksi ja myöhemmin kesällä hän voitti European Sales Competitionin ja on nyt meillä L&T:llä töissä.

Jälkeenpäin olen pohtinut monta kertaa sitä, miten on mahdollista, että nämä kaikki poikkeuksellisen lahjakkaat myyjät olivat päätyneet Turkuun juuri silloin huhtikuisena torstaina. Miten yhteen huoneeseen oli saatu koottua niin suuri joukko niitä perinteisiä ”hyviä tyyppejä”, eli ihmisiä jotka ovat syntyneet myyjiksi.

Sillä myyjiksihän synnytään, eikö niin? Myyntihän on taide eikä tiede. Eikö?

Jos näin olisi, niin jokainen tilastotieteilijä voisi varmasti todistaa, ettei se ole mahdollista. On tilastollisesti mahdotonta, että tähän tapahtumaan olisi vain sattuman kautta päätynyt näin suuri joukko hyviä tyyppejä, myyjiä jumalan armosta. Ehkä jenkeissä, mutta ei meillä Suomessa.

Mistä siis on kyse? Voiko myyntiä oppia? Voiko myyntiä jopa opettaa? Onko myynti sittenkin hallittu suoritus, jota voi johtaa?

Se lienee päivän selvää jokaiselle pitkään myyntiä johtaneelle, että totta kai suoritusta voi johtaa. Se ei ehkä aivan yhtä selvää ole, että myyntiä voi näin tasalaatuisesti ja korkeatasoisesti oppia ja opettaa. Ei se ainakaan minulle ollut ennen tätä päivää.

On valtavan tärkeää ihan jo kansantalouden menestyksen kannalta, että myyjiä koulutetaan Suomessa nykyään näin tasokkaasti. Tämä ei voi pitkässä juoksussa olla näkymättä ammattikuntamme tason nousuna, ja sitä kautta insinöörivetoisen vientimme myynnillisyyden kehittymisenä.

Jos sinä lukija toimit myynnin päällikkö- tai johtotehtävissä, tee tämän päivän paras päätös. Tutustu hetki tähän kilpailuun, kilpailussa mukana olevien koulujen myynnin koulutusohjelmiin ja hae LinkedIn:stä jokunen kontakti näiden koulujen kasvatteihin. Linkkaudu nyt ainakin Pitkäpaasin Pirjon kanssa. Tulet siitä hyötymään.

Mikko Järvinen
Myyntijohtaja
Lassila & Tikanoja, Ympäristöpalvelut

Comments are closed.