Kevään 2017 Best Seller Competition -valmennukset ovat alkamassa ja parhaillaan opiskelijat luultavasti sulattelevat myyntivalmennuksen ja -kilpailun ideaa ja käytäntöjä. Niinpä pieni katsaus koko kilpailun syntyyn on paikallaan. Jo muinaiset roomalaiset…no ehkä ei kuitenkaan ihan niin kaukaa.
Kilpailua ei olisi syntynyt ilman tradenomikoulutukseen perustettuja myyntityön koulutusohjelmia: ensin Haaga-Heliaan 2007 ja sitten Turun ammattikorkeakouluun 2008. Myyntityön koulutusohjelmat olivat Suomen ensimmäiset vaativaan henkilökohtaiseen myyntityöhön valmentavat korkeakoulutasoiset koulutusohjelmat. Myynnin oppimisesta oivallettiin alusta lähtien, että sen tulee olla mahdollisimman käytännönläheistä sekä yhteistyössä yritysten kanssa tapahtuvaa. Myöskään kilpailujen järjestäminen ei olisi onnistunut ilman asiaan uskovien yritysten taloudellista tukea.
Myynnistä puhuttaessa herkästi luodaan katseet USA:han, jossa vähän yhden sun toisen ajatellaan olevan hyvä myyjä. Yhdessä haaga-helialaisten kanssa aloimmekin tutkia USA:n myynnin yliopistoja ja niiden toimintaa. Yllätys ei ollut, että USA:n yliopistoista löytyi monia maailmanlaajuisesti tunnettuja myynnin guruja. Ilmeni, että Yhdysvalloissa järjestetään yliopistoissa suuren mittakaavan myyntikilpailuja yliopisto-opiskelijoille. Eipä muuta kuin yhteydenottoja sinne ja saimmekin lämpimän vastaanoton. Pääsimme mukaan seuraamaan kilpailujen järjestämistä ihan aitiopaikalta pariinkin eri otteeseen. Suomen kilpailu on siis ottanut mallia USA:sta ja etenkin yhteistyöyliopistomme Kennesaw State Universityn (Atlanta) myyntikilpailusta.
Suomalaiselle myyntikilpailulle päätettiin antaa nimeksi Best Seller Competition. Kilpailun tavoitteena on ollut ammattimaisen myyntityön arvostuksen nostaminen ja yrityksille elintärkeän myyntiosaamisen kehittäminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin Helsingissä vuonna 2010. Kilpailun järjestämisestä vastaavat vuorovuosin Turun ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Keväällä 2017 on Turussa vuorossa kaikkiaan kahdeksas kilpailu. Kilpailijoita on ollut turkulaisten ja helsinkiläisten lisäksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja tänä keväänä myös Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Luvassa on taas mielenkiintoinen ja jännittävä kilpailupäivä. Opiskelijat pääsevät näyttämään myyntitaitonsa alan yrityksille ja saavat konkreettista palautetta taidoistaan alan ammattilaisilta. Yhteistyöyrityksille kilpailu on erinomainen näköalapaikka korkeakoulutasoisen myyntikoulutuksen nykytilaan ja mahdollisuus ohjata myyntikoulutusta vastaamaan työelämän tarpeita. Kaiken kaikkiaan Best Seller Competition on oiva verkostoitumistilaisuus niin yrityksille, ammattikorkeakoulujen edustajille kuin opiskelijoillekin.
Tervetuloa mukaan nyt myös insinööriopiskelijat aiempaa laajemmassa määrin! Everybody sells!
Marjo Kumpula
Koulutus- ja tutkimuspäällikkö/ Hankinnat, myynti ja logistiikka
Turun AMK