05:30, Tapiola Espoo
Vähitellen kirkastuva sarastus valo herättää Laurin lempeästi yöunilta häiritsemättä muuta perhettä
tarpeettoman kovalla äänellä. Reippaasti ylös ja nopea vilkaisu yöpöydällä olevaan kelloon, joka vahvistaa
aamun alkaneen aikataulussa.
Aamun raukeus kuljettaa ajatukset jo eteisessä odottavien, vaimolta joululahjaksi saatujen, lenkkikenkien
luokse. Kengät sujahtavat jalkaan kuin itsestään ja narut ovatkin solmittuna lähes automaattisesti ennen
kuin Lauri pinkaisee ovesta raikkaaseen 8,5 asteen pakkasaamuun. Juoksu kulkee hienosti pitkin jo niin
kovin tutuksi tullutta lenkkipolkua pitkin ja ajatukset lähtevätkin jo käymään vähitellen läpi päivän tulevaa
aikataulua silmien lempeästi tarkkaillessa kevättalven aamuun heräävää naapurustoa.
Päivän aikataulu:
08:00 Toimistolle, sähköpostit, tarjousten tsekkaus, etc.
10:00 Tuotantomittaus, Porkkala – Pyydä Oskari mukaan!
12:15 Tuotantotilauksen viimeistely, asiakaspuheluita
14:00 Tapaaminen uusi asiakas, Espoo
15:30 Kuntosalille kollegan kanssa, soita vielä ennen.
17:30 Illan yhteinen asiakashankinta
06:45, Tapiola Espoo
Juoksuaskeleet hidastuvat rauhalliseen kävelyyn kotioven tullessa katseen ulottuville ja hengityskin
tasaantuu tottuneella kuntoilijalla nopeasti kuulaan pakkastuulen kuivatessa viimeisen nousun otsalle
tuoman rypistyksen todisteet. Koti on vielä hiljainen ja pikaisen suihkun jälkeen uuden paidan taidokas
silittäminen tyynen energisenä tuo tunteen kuin tänään kaikki voisi vain ja ainoastaan onnistua. Vain
aamun tärkein tehtävä on jäljellä, tehdä itselle ja tietysti myös rakkaalle vaimolle valmiiksi odottamaan,
reilusti potkua päivään antava power-smoothie. Blenderin jauhaessa smoothien tasaisen pehmeäksi
voimajuomaksi ajatukset palaavat viime syksyyn ja perinteiseen retkeen isoäidin kanssa keräämään
tyrnimarjoja, jotka vaimon kanssa seuraavana viikonloppuna valmisteltiin talven aikana käytettäväksi
kuivatuksi rouheeksi.
Power-smoothien ainekset:
- Mustikoita ja mangon paloja pakkasesta,
- tuore päärynä ja inkivääriä,
- tyrnimarjarouhe (Isoäidin marjoista),
- omenamehua ja kookosmaitoa,
- hamppuproteiini ja jäitä.
Kaikki on valmiina, vielä makuuhuoneen ovelta viipyilevä katse tuohon rauhassa nukkuvaan, seitsemän
kuukautta sitten pientä perhettä täydentämään tulleeseen lapseen äitinsä kanssa. On mahtava lähteä
töihin paikkaan, jonka tietää kantavan vastuunsa omalta osaltaan nyt ja tulevaisuudessa ympäristöstämme.
Ulko-ovea kiinni painettaessa pitämä vaimea narahdus ei saa muuta perhettä onneksi vielä heräämään,
mutta toivottaa tutulla soinnillaan Laurille hyvää huomenta ja muistuttaa oman kodin olevan täydellinen
juuri tällaisena.
Kädet puristuvat yöpakkasen kylmentämän ohjauspyörän ympärille ja varmoin ottein Lauri kurvaa
sähkömoottorin voimin kohti vasta vuosi sitten avattua uutta Espoon toimistoa. Ajatus upeista työkavereista
saa hymyn karehtimaan huulilla radiojuontajan tapaillessa aamun lehdissä olleita uutisia. Päätös poiketa
vielä matkalta hakemaan aamun ensimmäisille työmyyrille sekä itselle vähän paremmat lattekahvit
tuntuukin Laurille lähes itsestäänselvyydelle.
08:00 Suomenoja, Espoo
Työtovereiden iloinen puheensorina kantautuu jo toimistorakennuksen ensimmäisen kerroksen aulaan,
eikä aikaakaan kun ensimmäinen jo huikkaa Laurille reippaasti hyvän huomenen! Näin jo aamulla hyvin
valmistautuneena on todella mukava aloittaa työpäivä parhaiden kollegojen kanssa. Pääosin työtä tuleekin
tehtyä varsin itsenäisesti, mutta konttorilla on mukava käydä aina hoitamassa juoksevia asioita ja tänään
on tiedossa jokaiselle vuoden viikolle yhdessä sovittu kaikkien yhteinen asiakashankintailta. Myyjälle
tärkeintä onkin tietysti asiakaskäynnit ja itsehankittuna nekin on aina vähän makeampaa hoitaa tyylikkäästi,
koko myyntiprosessin alusta loppuun.
Arkiset asiat, sähköposti, kalenteri ja asiakaspuhelut vievät ajatukset nopeasti jo kuin varkain lähestyvään
kuukauden vaihteeseen ja myyntibudjettiin. Hieman jopa huvittaa joidenkin tuskailu asiasta, kun omat
asiat on hoidettu ajallaan. Eikä tiedossa olekaan muuta kuin jo sovittu tuotantomittaus Porkkalassa, jossa
esimieheltä tuleva tuki on tällä kertaa tarpeen. Onneksi yrityksestä löytyy aina hyvässä yhteishengessä
tukea kun kohdalle osuu vaikeampi teknisiä toteutuksia tai harvemmin omalle kohdalle tulleita tuotteita.
Ensisijainen tavoitehan on kuitenkin kauppojen tekemisen lisäksi erittäin tyytyväiset asiakkaat, joiden
suositusten kautta onkin tullut talven hieman hiljaisemmalle ajalle varsin mukavasti uutta tekemistä.
09:15 Suomenoja, Espoo
Kiehtovien töiden parissa ja asiakkaiden kanssa puhelimessa keskustellessa aika lentää kuin siivillä ja
Oskari huikkaakin lähdön merkiksi ja kysyäkseen onhan sovittu aikataulu yhteiselle käynnille edelleen
voimassa. Laurilla on vielä muutama puhelu soittamatta, joten hän hyppääkin tällä kertaa matkustajan
paikalle ja hyödyntää tuon arvokkaan matka-ajan nyt kun siihen on kerrankin parempi kuin hyvä
mahdollisuus.
Nopea katsaus vielä että kaikki asiakkaan luona ollessa tarvittava on mukana. Aurinko paistaa lämpimästi
vaikkakin varsin matalalta näin keväisen Espoon luonnon heräillessä tulevaan kasvukauteen, molemmat
nostavat vielä aurinkolasit silmille – matka voi alkaa. Tie Porkkalaan on tullut jo tutuksi eikä navigaattorille
ole tarvetta. Aikaakin matkalle on varattu reilusti, joten rauhallisesti mutta määrätietoisesti Oskari ohjaa
Mercedes Benz merkkisen henkilöautonsa keulan tielle länsiväylän liittymän kautta kohti asiakasta.
10:00 Asiakkaalla, Porkkala
Mutkaisen, mutta keväisen auringon jo lähes kokonaan paljaaksi sulattaman, tien päässä on vielä pieni
osuus jäistä yksityistietä. Tiukkoja mutkia ja jyrkkiä nousuja, jotka taittuvat ajokokemuksen tuomalla
varmuudella tyylikkäästi ja turvallisesti. Perillä odottaakin yllättäen suljettuna tummanpuhuva portti –
asiakas on hieman myöhässä ja tulee paikalle vasta reilun kahdenkymmenen minuutin päästä. Portti
kuitenkin aukeaa etäohjauksella kuin taikaiskusta ja pääsemme mukavasti paikan päälle aloittamaan
rauhassa toimenpiteet myytyjen tuotteiden mittaamista varten.
Taitavasti ja varmoin ottein Lauri virittää mittavälineet paikoilleen samalla suullisesti kerraten asiakkaan
kanssa tehtyä suunnitelmaa että voimme varmistaa tekevämme kaikki tarvittavat mittaukset kerralla
oikein sekä syöttää nämä suoraan yrityksen omaan suunnittelu-/tilausohjelmistoon. Tuohon samaan
järjestelmään, jolla Lauri onkin jo asiakkaalle 3D-kuvien muodossa havainnollistanut tulevaa lasitusta
ja sen toimintaa.
Asiakkaalle toimitetaan lasituksen yhteydessä myös Laurille ennestään hieman tuntemattomaksi
jäänyttä pinnakaidetta, jonka toteutuksesta käydään yhdessä lyhyt keskustelu. Hyvin siihen liittyvät
asiat ovatkin Laurilla hallussa, mutta pieniä muutoksia parhaiten toimivimman ratkaisun varmistamiseksi
kuitenkin vielä yhdessä tehdään.
Mittausten ja lopullisten suunnitelmien valmistuttua asiakas kurvaakin terassin edustalle ja päästää
pienen vaalean ruskean, varsin vieraista selvästi innostuneen koiransa pihamaalle kirmaamaan. Huomio
kiinnittyykin tähän hurmaavaan luontokappaleeseen ja sen touhukkaaseen olemukseen hetkeksi, mutta
jo pian keskustelu palaa itse asiaan. Asiakas onkin erittäin otettu pienistä, mutta tärkeistä muutoksista
tulevaan lasitukseen ja vaikuttaa kaikin puolin erittäin tyytyväiselle hankintaansa. Tässä vaiheessa toki
kovasti jo asiakas kaipaisi toteutuksen valmistumista, mutta mittatilaustuotteilla on aina pieni toimitus-
aika. Onneksi odotusaika ei muodostu liian pitkäksi tilattujen tuotteiden tullessa omalta tehtaaltamme
Kouvolasta, jossa ne valmistetaan asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan huippumodernissa
tehtaassamme. Asiakas myöntääkin olevansa erittäin tyytyväinen kuullessaan että myös asentajat ovat
osa samaa yritystä ja toimitusketjua, joka on alkanut erittäin tyylipuhtaasti näin ammattimaisen myyjän
varmoissa käsissä.
Paluumatkalla käydään läpi menneen kuukauden tapahtumia ja tulevan pääsiäisen viettoon liittyviä
perinteitä sekä suunnitelmia. Ehkäpä hyväksi koetuista perinteistä ei kannatakaan poiketa vaan pitää
kiinni perheen yhteisistä hetkistä, ne ovat kuitenkin erityisen arvokkaita ja antavat elinvoimaa nyt ja
tulevaisuudessa.
11:55 Lounas ja kahvit mukaan toimistolle
Matkalta poimitaan Laurille ravitseva lounassalaatti mukaan ja Oskarille, jolla onkin tänään eväät
toimistolla jo odottamassa, kahvia. Kahvi haetaan tutuksi tulleelta kahvilan neidiltä, joka tunnistaakin
hymyilevän reippaan parivaljakon entuudestaan ja tervehtii iloisesti näitä aina odotettuja kahvilavieraita.
Toimistolla vertaillaan lyhyesti lounaita, mutta nälkäisenä tekeminen keskittyy nopeasti enemmän tuon
odotetun hetken herkullisen ravintoannin nauttimiseen kuin seurusteluun. Pieni tauko tekee aina
hyvää ja tuore sekä laadukas lounas pitää mielen sekä kehon virkeänä pitkälle päivään.
Tilaus käydään vielä yhdessä läpi, yhdessä kun on käyty toteutus myös laatimassa. Tämä käykin varsin
nopeasti Laurin tottuneesti tiedot järjestelmäämme syöttäessä. ”Näyttää hyvälle!” huikkaa myös paikalle
osunut Niilo, joka onkin tulossa kysymään nyt jo Laurilta neuvoja samaiseen kaiteeseen liittyen. Yhdessä
tekemällä opimme uutta ja onnistummekin parhaiten.
Nyt onkin hyvää aikaa käydä asiakkaiden lähettämiä posteja läpi ja huomata että jokunen tilausvahvistuskin
on kuin huomaamatta saapunut tällä välin sähköisesti Laurin koneelle. Päivän hyvä mieli kohenee vielä
entisestään ja onkin loistava hetki soittaa kysyäkseen kotijoukkojen kuulumisia, jotka saavat Laurin
yhä päättäväisemmin valmistautumaan hetken päästä koettavaan asiakastapaamiseen. Kauppoja on
vielä saatava ensi kuullekin, vaikka nyt erityisen hyvin tilauksia onkin jo valmiina. Kyseessä onkin täysin
uusi asiakas, joka on tavattu jo aiemmin Myyrmäen Omakoti-messuilla. Messuilta onkin tullut tavattua
lukuisia mukavia ihmisiä, joiden kanssa sitten on toteutettu heidän lasitushaaveitaan jokaisen omien
toiveiden mukaisesti. Nyt kuitenkin asiakkaan nimi tuntuu poikkeuksellisen oudolle ja mieleen palaakin
kollegan kanssa käyty keskustelu – työkaverin kalenteri oli tullut turhan täyteen pääsiäisestä alkavan loman
lähestyessä ja Laurilta oli kuin olikin löytynyt sopivasti aikaa tapaamiselle!
14:00 Asiakastapaaminen, Espoo
Asiakas asuukin vain muutaman minuutin ajomatkan päässä toimistolta, joten perillä ollaan jo lähes
ennen kuin matka ehtii alkaakaan. Lauri tähyilee oikealle tielle päästyämme talojen numeroita niiden
edetessämme koko ajan kasvaessa lähestyessämme määränpäätämme. Numeroa ei tarvitsekaan edes
nähdä sillä piha tien päästä näemme hymyilevän vanhemman herrasmiehen tervehtivän meitä reippaalla
käden heilautuksella – tuntuukin hyvälle olla odotettu vieras toisen kodissa.
Pihalle on järjestetty autollemme reilusti tilaa pysäköidä ja kaikesta voikin hyvin nopeasti todeta että
tästä kodista pidetään erityisen hyvää huolta. Tämä Lauria selvästi miellyttää että asiakaskin on hyvin
laatutietoinen, yhteinen sävel löytynee myyntikeskustelussa varmasti.
Esittäytymisen ja ensi tunnustelujen jälkeen asiat etenevät tyylipuhtaasti asiakastapaamisessa kuin
lukisi oppikirjaa myyntikeskustelusta. Asiakas tuntuukin erityisen kiinnostuneelle yrityksen historiasta
sekä sen kotimaisesta perheomistuksesta ja ehdottaa kuin yllättäen itse kaupan tekemistä jo ennen
kuin olemme päässeet edes laskemaan tarjousta! Hän kertookin saaneensa niin hyvää palvelua ja
suosituksia tuttaviltaan että uskoo meidän pääsevän kaikesta kyllä sopimukseen. Lauri kuitenkin
joutuu tässä vaiheessa muistuttamaan ammattimiehenottein tiedossa olevasta luvanhakuprosessista,
jonka kuitenkin hoidamme valtuutettuna asiakkaan puolesta. Tämä vaikutti syventävän jo tähän
mennessä syntynyttä vankkaa luottamusta paikalle tulleisiin myyntiedustajiin entuudestaan. Lauri
ottaakin ripein mutta määrätietoisin ottein tarvittavat mittaukset asiakkaan terassilta ja käy läpi
asiakkaan toiveet sekä toteutuksen mahdollisuudet yhdessä tuon hymyilevän herrasmiehen kanssa.
Kaupat ovat syntyneet ja molemmat osapuolet vaikuttavat tästä olevan silmin nähden hyvillään. Eikä
päivää tietysti voi myyjän tehtävässä paremmin hoitaakaan, kuin tekemällä ostavan asiakkaan tyytyväiseksi.
Tulevat askelmerkit käydään vielä perusteellisesti yhdessä läpi ja kolmikkomme erkaantuukin jokainen
tässä vaiheessa omille teilleen. Asiakas lähtee tyttären tytärtänsä hakemaan pääsiäiseksi, Lauri on
sopinut menevänsä kollegan kanssa kuntosalille ja Oskarilla on toimistotöitä odottamassa.
17:30 Asiakashankintailta, Espoo
Lauri soittaa vielä illalla kotoaan kertoakseen ilouutiset, illan yhteinen asiakashankinta on mennyt nappiin!
Tulevalle kahdelle viikolle on asiakaskäyntien tavoitemäärä täynnä ja sittenhän onkin jo odotettavissa
kevään suurimmat messut – aurinko paistaa siis edelleen kirkkaana, vaikka varsinainen tähden tuoma valo
onkin jo painunut mailleen. Lauri muistaa vielä kertoa, miten hän on mielissään työtovereistaan ja kokee
nöyrää ylpeyttä saadessaan työskennellä osana tätä huippuporukkaa.
Blogitekstin on kirjoittanut Lumon Suomi Oy:n Espoon pientalomyynnistä vastaava myyntipäällikkö Oskari Hyttinen, joka valmentaa omaa tiimiään tekemään parhaansa joka päivä.