Terveisiä Tampereelta! TAMK:in kolmannen vuoden myynnin ja markkinoinnin opiskelijat Arttu Matilainen ja Topi Jaskari toimivat apuvalmentajina Tuloksellinen myyntityö -kurssilla, joka valmentaa opiskelijoita kohti taitavaa myyntiä sekä Best Seller -kisaa.
“Me voimme rehellisesti sanoa, että tämä apuvalmentajana toimiminen antaa melkein yhtä paljon, mitä itse opiskelijana oleminen vuotta aiemmin. Ottakaa tästä kurssista siis kaikki irti ja haastakaa itseänne”, kertovat apuvalmentajat.
Heidän mukaansa ostajan roolissa oleminen simulaatioharjoituksissa on ollut hauskaa, mutta samaan aikaan haastavaa, sillä aikaisempaa kokemusta vain myyjän roolista.
“Ostajan roolissa oleminen antaa myös aika paljon uudenlaista kuvaa meille myynnistä. Joudumme miettimään harjoituksissa, että mikähän oikeasti ostajana minua mietityttäisi, miten voisin haastaa myyjää, ja kuinka vaihtaa melkein lennosta persoonaa ja yrittää saada myyjä olemaan läsnä ja tulemaan pois mukavuusalueeltaan.”
Apuvalmentajien tavallisiin tehtävin kuuluu kurssin valmentajien Sini Jokiniemen ja Mika Jokisen luentojen seuraaminen, joiden aikana he esittävät myös omia mielipiteitään ja kertovat kokoemuksistaan. Kun on päivän teoria on opeteltu, on edessä hauskin osuus: myyjän ja ostajan roolien harjoitteleminen.
“Mielestämme siisteintä tähän mennessä on ollut se, kun näkee muiden kehittymisen myyntitilanteissa ja kun joku oivaltaa jotain. Aika paljon myös sparrailemme aina myyntitilanteen jälkeen, että mitä pitää ottaa ensikerralla huomioon, missä toinen loisti ja mikä oli hienointa. Ja annetaan tietenkin aplodit joka myyntikeskustelun jälkeen. Luodaan hyvä haippi yhdessä myyntityöhön ja siihen, että onnistumisia kuuluu tuulettaa!” innokkaat apuvalmentajat kertovat.
Antti ja Topi ovat huomanneet kehitystä esimerkiksi opiskelijoiden jännityksen hallinnassa. Aluksi simulaatioharjoitukset saattoivat jännittää yhtä jos toistakin, mutta harjoitusten myötä apuvalmentajat ovat huomanneet kehitystä opiskelijoiden itsevarmuudessa.
“Mielestämme opiskelijoille tämä kurssi antaa muutakin kuin vain opintopisteitä. Myyntitaitoja tarvitaan joka päivä ja mikä parempi tapa niiden kehittämiseen onkaan kuin turvallisessa ympäristössä valmentajan avustuksella sen opettelu!”
Artun parhaat vinkit myyntityöhön:
1. Ole oma itsesi. Nimittäin juuri silloin olet paras versio itsestäsi. Kun yrität olla jotain mikä ei ole sitä aitoa sinua niin paras lopputulos jää saavuttamatta.
2. Kuuntele. Myyntitilanteessa ei kannata olla liian innokas puskemaan ajatuksiaan ja ehdotuksiaan vaan pitää myös muistaa kuunnella asiakkaan huolia. Sanonta ”myyjällä on kaksi korvaa ja yksi suu” kannattaa pitää mielessä.
3. Kysy. Jos et ole varma mitä juuri kuulit tai et ole varma ymmärsitkö oikein, niin kysy ihmeessä tarkennusta. Ei ole mitenkään väärin kysyä asioista vaan enneminkin suotavaa. Kysyminen ja kuunteleminen herättävät luottamusta ostajalle, sekä samalla kerrot ostajalle teoillasi, että hän tulee kuulluksi.
4. Asetu ostajan saappaisiin. Kuvittele itsesi hetkeksi ostajana, joka harkitsee ostavansa myymääsi palvelua. Mitkä voisivat olla huolenaiheita tai kompastuskiviä? Kun olet näistä perillä, pystyt viemään pois asiakkaan huolen.
Alankomaista vauhtia ja erilaista näkemystä
Apuvalmentaja Topi oli vaihdossa syksyllä 2022 Alankomaissa Haagissa. Hän halusti nähdä, miltä opetus ja elämä siellä näyttää.
“Eritoten minua kiinnosti juuri myynnin- ja markkinoinnin opetus siellä. Mitä tulee myyntiin, TAMK:in ja Haagin välillä ero on iso. Opetus painottui vaihtoyliopistossani huomattavasti enemmän markkinointiin, kun taas ainakin TAMK:ssa on ollut mahdollisuus opiskella myyntiä ihan kädestä pitäen. Meillä syvennytään siihen, mitä tapahtuu taustalla, miten voi vaikuttaa kaupan toteutumiseen ja mitä eri apuvälineitä, kuten Hubspotia, voi hyödyntää”, Topi kertoo.
“Toki myynti ja markkinointi nykyään ovat iso kokonaisuus ja molemmat tukevat toisiaan, mutta silti uskon, että hyvillä myyntitaidoilla on edelleen hirvittävän suuri merkitys tuloksen kannalta.”