Ajatuksia myynnin muutoksesta

Historian ymmärtäminen on valtavan tärkeää, kun halutaan toimia tässä päivässä tai suunnitella tulevaisuutta. Se antaa perspektiiviä sille valtavalle muutoksen ja kehityksen voimalle, joka jyllää ympärillämme jatkuvasti.

Otetaan hetki aikaa ja pohditaan, miten myynnin kenttä on muuttunut viimeisen 40 vuoden aikana. 70-luvun lopun myyjällä tai ostajalla ei ollut käytössään tietokonetta, printteriä, matkapuhelinta tai sähköistä CRM:ää – internetistä puhumattakaan. Mainostaminen tapahtui perinteisissä medioissa, kaikki tieto oli kirjoitettu paperille ja ihmisten mieliin. Myyjä oli asiantuntija sekä tiedon haltija, jonka henkilökohtaisten verkostojen ja suhteiden merkitys korostui. Vuonna 1976 elettiin kylmän sodan vuosia, Apple Computer perustettiin Yhdysvalloissa ja ensimmäinen kaupallinen Concorde-lento nousi ilmaan Lontoosta.

40 vuotta on yhden ihmisen työuran mitta. Tänä vuonna eläkkeelle jäävä kaupparatsu on siis ehtinyt todistaa uskomatonta muutosta ympärillään. Myynnin perusteemat ovat muutoksesta huolimatta edelleen samat: on vain kaksi tapaa kasvattaa yrityksen myyntiä, nostaa kauppojen lukumäärää tai nostaa keskiostosta. Luottamuksen rakentaminen on edelleen yhtä tärkeää, niin kuin myös omien verkostojen kasvattaminen. 2010-luvun kiireinen elämänrytmi ja informaatiotulva tekevät tästä kaikesta vain paljon vaikeampaa. Samaan aikaan myynnin kenttä on pirstaloitunut, kun kaikki yritykset partateräkauppiaista paperitehtaisiin joutuvat kilpailemaan jatkuvasti globaalimmassa markkinassa ja internet tarjoaa vapaan edullisen kilpailualustan kaikille niille, jotka haluavat lähteä mittaamaan kykyjään maailman markkinoilla.

Tulevaisuudessa tahti ja muutos eivät ole ainakaan hidastumassa. Viime vuosikymmenen aikana on nähty tuotannon siirtyminen kehittyviin maihin. Kuinka pian tuotantoa voidaan siirtää suoraan tarvitsijan luo 3D-printtauksen kehittyessä? Maailman talousfoorumi (WEF) ennusti digitalisaatiosta seuraavaa teollista vallankumousta, jonka vaikutus markkinaan mitataan sadassa triljoonassa dollarissa (100 000 000 000 000 000 000 $). Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä.

Näistä tajuntaa räjäyttävistä teemoista voidaan siirtyä takaisin arjen tasolle, sillä siellä se muutos tapahtuu. TAMKissa lähdimme kovalla innolla mukaan Best Seller Competitioniin, sillä myyntityön taitoja ja arvostusta täytyy kasvattaa nyt enemmän kuin koskaan. Henkilökohtaisesti olin todella iloinen kun huomasin, että ensimmäiselle TAMKin myyntivalmennukselle ilmoittautui 50 opiskelijaa kuudelta eri alalta. Myynti ei todellakaan ole pelkästään tradenomien tai ekonomien leipälaji, vaan eri alojen välisessä yhteistyössä asuu tulevaisuuden menestystarinoiden salaisuuksia. Tästä on hyvä jatkaa kohti huhtikuun pääpäivää!

Sami Lehto
Tiimivalmentaja
Tampereen ammattikorkeakoulu
Proakatemia

Comments are closed.