Myyntityö ottaa aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta on myös äärimmäisen palkitsevaa. Myyntityössä pääsee kokemaan mahtavia onnistumisen elämyksiä ja saa mahdollisuuden ylittää itsensä joka päivä. Huippumyyjät ovatkin sinnikkäitä ”ikuisia optimisteja”, jotka eivät anna vastoinkäymisten lannistaa ja osaavat kääntää haasteet mahdollisuuksiksi.
Lue Academic Workin huippumyyjän vinkit nuorille ammattilaisille:
”Alussa tärkeintä on tekeminen eikä miettiminen. Tavoitteet korkealle, kalenteri täyteen tapaamisia ja kentälle harjoittelemaan! Hyväksi myyjäksi oppiminen ei ole koskaan valmis projekti, joten tärkeää on myös matkan varrella miettiä ja analysoida omaa tekemistä: olla ylpeä omista hyvistä puolista ja onnistumisista, ja samalla kehittää niitä kohtia, jotka eivät ole yhtä vahvoja. Usko omaan tekemiseen, nöyryys ja nälkä vievät pisimmälle.”
”Mitä voit tehdä tänään, aloita heti. Priorisointi ja aktiivisuus ovat nopeasti sisäistettäviä asioita. Myynnissä kannattaa pitää mielessä sananlasku: jokainen on oman onnensa seppä. Tärkeintä ei ole se, mistä olet tehty, vaan se mitä teet itsestäsi.”
”Ura myyjänä kannattaa aloittaa todella ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin. Pitää olla valmis ennen kaikkea oppimaan ja opettelemaan parhailta ja sitä kautta kehittyä itse. Alussa kannattaa satsata aikaa ja energiaa, jotta pääsee hyvään vauhtiin ja kohti omia tavoitteita.”
”Ole nöyrä ja ota kaikki vinkit käyttöön. Ole nälkäinen.”
”Jokainen päivä on oma seikkailunsa, jonka jokainen voi rakentaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Parhaimmillaan myynti on asiakkaiden polttavien ongelmien ratkaisua ja laadukkaan palvelun tarjoamista.”
”Myyntityö on nälkäistä, nopeaa, kunnianhimoista ja hauskaa! Vaatii paljon ja ottaa aikaa ja kärsivällisyyttä varsinkin alussa, mutta myös äärimmäisen palkitsevaa kun vaan jaksaa painaa sinnikkäästi. Mistään muualta en ole saanut samanlaisia onnistumisen kokemuksia.”
Me uskomme, että asenne ratkaisee, taidot voidaan opettaa! Jos sinulla on vahva halu menestyä, voimme tarjota sinulle arvokasta myynnin koulutusta, kokemusta kansainvälisestä kasvuyrityksestä sekä kollegat, joita et vaihtaisi mistään hinnasta.
Tunnistitko itsesi? Kolahtivatko kommentit? Hae töihin.
Haku on nyt auki. Jätä hakemuksesi heti >>