Nimi: Ilkka Suomaa
Best Seller -kilpailuvuosi: 2011
Ammattikorkeakoulu: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Arvosana omasta Best Seller -kokemuksesta: 10
Nykyinen työnantaja ja titteli: Solita Oy, Data and Analytics, Customer Success Manager
Vaikka omasta Best Seller -kilpailustani on ehtinyt kulua jo 7 vuotta niin kyseinen kurssi, esikarsinta ja kilpailupäivä ovat yhä hyvin mielessäni. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena oli itselleni selvää, että osallistun Best Seller Competition –kurssille ja kilpailuun lähden koettamaan omia taitojani. Omien tutorieni ja vanhempien vuosikurssien palautteet kyseisestä kilpailusta olivat positiivisia eikä tilannetta ainakaan pahentanut mahdollisuus ensimmäisenä vuotena todistaa HAAGA-HELIAn opiskelijoiden hienoa suoritusta kisassa.
Kilpailu oli itselleni ensimmäinen oikea mahdollisuus päästä treenaamaan B2B-myyntitaitoja itselleni täysin uuden tuotteen/ratkaisun parissa. Vaikka myöhemmin oma tyylini myydä, toimia asiakkaiden kanssa ja ratkaista ongelmia on muuttunut ja kehittynyt niin Best Seller Competition antoi hyvät pohjataidot ja ennen kaikkea itseluottamuksen tehdä vaativaa B2B-ratkaisumyyntiä. Kilpailussa piti pystyä elämään jatkuvasti muuttuvassa neuvottelutilanteessa ja kuunnella tarkasti jokaista asiakkaan sanaa. Kun vielä otetaan mukaan 20 minuutin aikaraja ja täysin nollista liikkeelle lähtevä tarvekartoitus, on tilanne vähintäänkin hektinen. Näitä samoja taitoja tulee vielä tänäkin päivänä hyödynnettyä töissä, joten oppi meni toivottavasti perille.
Itse kilpailupäivästä minulle on jäänyt kaksi hyvää muistoa: Ensimmäinen on finaalisparraajani Heikki Silvennoisen kanssa pelatut ristinolla-ottelut omaa vuoroani odotellessa, joka auttoi minua rentoutumaan ja olemaan miettimättä liikaa tulevaa suoritusta. Toisena muistona on jäänyt finaalissa tapahtunut koominen tilanne, jossa ensimmäisen 5 minuutin aikana katsoin rannekelloani valehtelematta 30 kertaa ennen kuin ostajaa näytellyt henkilö tokaisi, että ”Onkos sulla kiire johonkin?”. Jotenkin tuo pieni humoristinen hetki keskellä kilpailua auttoi minua unohtamaan, että kyseessä on kisa aikaa vastaan ja pystyin taas keskittymään itse suoritukseen, jonka myötä sitten irtosikin voitto.
Suosittelen kaikille myyntityöstä kiinnostuneille tai sitä opiskeleville osallistumista Best Seller Competitioniin. Se ei pelkästään anna sinulle hyviä taitoja liittyen myynti- ja asiakaspalvelutyöhön vaan myös loistavan mahdollisuuden verkostoitua työelämään. Tiedän monien omien opiskelukavereideni löytäneen ensimmäisen B2B-myyntityönsä kilpailun kautta ja samoin useampi harjoittelupaikkakin on auennut kilpailussa luotujen kontaktien avulla. Ja, vaikka kilpailun myötä myyntiura ei tuntuisikaan olevan se oma juttu, niin Best Seller Competition on myös loistava oppikoulu mihin tahansa työhön, jossa vaaditaan neuvottelu- ja kommunikaatiotaitoja.
Toivotan kaikille kilpailuun osallistuville onnea ja menestystä, ottakaa tapahtumasta kaikki irti!
Ilkka Suomaa