Kevät on opiskelijalle työnhaun aikaa. Silmissä siintää unelmien kesätyö, opintoja vastaava harjoittelujakso tai se ensimmäinen oman alan työpaikka. Työnhaku on…
Nelisen vuotta sitten kolme lapsuudenystävää tekivät päätöksen muuttaa myyntityön ikuisesti. Jokaiselle oli pitkä tausta B2B- myynnin parista Pohjoismaista sekä rapakon…
Yhteistyöhistoriamme Turun ammattikorkeakoulun kanssa on vielä lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Kevään Best Seller Competition on tutustuttanut tähänkin hienoon opinahjoon. Haaga-Helian…
Valmistautuminen Turussa järjestettävään Best Seller kilpailuun on käynyt JAMKilla kuumana kevään ajan. Opiskelijat ovat treenanneet myyntikäynnin eri vaiheita, heidän suorituksiaan…
Myyntityö ei ole helppo työ, vaan vaatii panostusta, pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Lumonilla myyjä on asiantuntija, joka suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa…
Best Seller Competition 2017 lähestyy kovaa vauhtia. Viime vuonna pääsin edustamaan Tampereen ammattikorkeakoulua, kun Tampereelta lähdettiin ensimmäistä kertaa kisaan mukaan….
On valtavan hienoa, että Best Seller Competition 2017 on jo ovella. Jyväskylän, Haaga-Helian, Tampereen ja Turun innovatiiviset myyntiopiskelijat ovat treenannet…